keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tapetointia ja muuta mukavaa

karkea suunnitelma huonejaosta

Tänään projekti jatkui aihion hionnalla, joka sujui ihan kätevästi hiomahiirellä. Käsin olisi voinut olla hieman kurjaa hinkata vanhoja lakkauksia pois. Tosin tuntuu että puupölyä on keuhkoissa vieläkin.  :/
Taloon valitsemiani tapetteja
Ohjelmaan kuului myös välipohjien ja -seinien mittaamiset, ja huoneiden paikkojen hahmottelu. Samoin mittasin aukeavaan julkisivuun tarvittavien osien mitat. Jossain välissä pitääkin suunnitella etulevyn ikkunoiden ja oven paikat.
Yläkerroksen pienen katon kaistaleen maalasin osittain valkoiseksi ja osittain vihertävänvalkoiseksi.
Arvoin jonkin aikaa kävisinkö maalaamaan ulkopintaa ennen tapetointia, mutta ajattelin että ulkopinta on fiksumpi maalata vasta kun julkisivu on valmis. Päädyin siis tapetoimaan ensin.
Tapettien valikoiminen oli hauskaa, kuten yleensä. Yllä olevassa kuvassa onkin neljään huoneeseen valikoimani tapetit. Vihreä ornamenttikuvioinen on olohuoneen tapetti, jonka alaosaan olen ajatellut tehdä tikuista panelit, jotka taidan maalata ruskeiksi. Tätä ei luultavasti voi tehdä ennen välilattioiden asennusta.
tapetointia
Nyt siis kolmessa makuuhuoneessa ja olohuoneessa on osa tapeteista paikallaan. Vessan, keittiön ja yhden lastenhuoneen tapetit uupuvat vielä. Ajattelinkin katsoa löytyykö omista kätköistäni jotain Villa Kisanmintun tyyliin sopivaa, jota en ole Pikkaraisten taloon käyttänyt.
Vessan lattian mosaiikkilaatoitus jäi vielä harkintaan, sillä en ole varma haluanko lattiasta korkeampaa kuin keittiössä... Toisaalta mosaiikin tekoa olisi kiva kokeilla, kun en muista kyseistä tekniikkaa aiemmin mihinkään käyttäneeni.
Tänään olisi jaksanut tehdä enemmänkin, mutta tunnit kuluivat liian nopeasti.

tiistai 23. elokuuta 2011

Projektin aihio

Villa Kissanmintun runko on
Aluksi harkitsin vakavasti projektini aiheeksi satukirjaa, mutta kun näin nukkekoti-aihion, vanhan hyllyn, sain selkeän vision siitä, millainen talosta tulisi. Minulla ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin toteuttaa nukkekoti!

Taloon tulee kolme kerrosta, ja avattava julkisivu, joka täytyy tehdä itse. Myös n.s. kattoikkunat ylimpään kerrokseen olisivat huiput!
Kuvassa taitaakin himmeästi näkyä taloon karkeasti hahmottelemani huonejako; eli yhteensä seitsemän huonetta. Neljä makuuhuonetta, wc, keittiö ja olohuone.
Alustavia ideoita sisustuksen toteuttamiseen minulla on paljon!!!
Talon sisäseinät ajattelin tapetoida,osan ehkä paneloida.
Wc:n lattia olisi hieno toteuttaa mosaiiikilla. Talon ulkopinnan voisi kokeilla maalata samaan tyyliin kuin Nasaret-talon:  hiekkamaalilla, tosin sävytetyllä sellaisella.
Tässä siis vain muutamia ideoita, joilla pääsee alkuun... :D